Viestimaa-asiantuntijat:
Yhteyspäällikkö
Markku Suutari
puh. 010 270 1528
Toimitusjohtaja
Jyrki Pesämaa
puh. 010 270 1502
Pieni radiopuhelin suurilla pyörillä
|
Vaativa ympäristö on haaste viestintäjärjestelmälle Talvivaaran kaivoksella viestintäyhteyksien on pelattava, sillä räjäytystoiminnassa riskejä ei voida ottaa. Laaja kaivosalue Kainuussa on myös toimintansa ja sijaintinsa vuoksi haastava käyttöympäristö kaikille laitteille – pölyä, tärinää, iskuja, pakkasta. |
![]() |
”Radiopuhelinjärjestelmien toiminta on kriittistä sekä räjäytettäessä että räjäytyksiä valmisteltaessa. Komentojen ja kaiken viestinnän on oltava selkeää, eikä katkoksia saa tulla, olivatpa vaikeat olosuhteet sitten kesällä tai talvella”, korostaa Kimmo Turunen Forcit Oy:stä, jolle Talvivaara Kaivososakeyhtiö on ulkoistanut räjäytystoiminnan.
”Turvamääräysten lisäksi iso osa turvallisuutta ovat toimivat, luotettavat ja käytännölliset viestintälaitteet. Vahinkoja ei ole sattunut”, painottaa Turunen.
Reilun 60 neliökilometrin kaivosalueella lähes kaikki operatiivinen viestintä hoidetaan Viestimaa Oy:n toimittamalla ja ylläpitämällä UHF-radiopuhelinjärjestelmällä, jonka tukiantenni sijaitsee kaivosalueen keskeisimmällä ja korkeimmalla paikalla.
”Valitsimme UHF-radioverkkoteknologian, koska se on toimintavarma laajallakin alueella. Lisäksi verkon rakentaminen ja käyttöönotto pystyttiin toteuttamaan nopeasti. Tulevaisuudessa kaivoskäyttöön on UHF-teknologian rinnalle varmasti tulossa ip-pohjaisia wlan-ympäristöjä”, arvioi Talvivaaran Kaivososakeyhtiön atk-päällikkö Johannes Lukkari, jonka vastuulla ovat myös kaivosalueen tietoliikenne- ja viestintäyhteydet.
Puhelimet kestäneet hyvin
Kaivoksella on käytössä kolme UHF-tukiasemakanavaa, joiden kautta huolehditaan muun muassa malminkäsittelystä, ajoneuvoliikenteestä sekä pelastustoiminnasta. Lisäksi verkossa on puhelinten välisiä simplex-kanavia. Kaikkiaan käytössä on noin 60 käsipuhelinta ja 15 ajoneuvopuhelinta. ”Puhelimet ovat kestäneet yllättävänkin hyvin, sillä olemme uusineet vain muutamia iskuista vioittuneita valintanappeja. Toki muutama puhelin on kadonnut kokonaan kaivokseen”, naurahtaa Lukkari.
Sotkamon kunnassa sijaitsevan Talvivaaran esiintymät ovat yksi Euroopan suurimmista sulfidisen nikkelin esiintymistä. Viimeisimpien kairausten perusteella sen malmivarat arvioidaan 1 004 miljoonaksi tonniksi, mikä tarkoittaa noin 50 vuoden käyttöaikaa. Myös kuparia, sinkkiä ja kobolttia tuottavasta kaivoksesta saatavan malmin rikastamiseen käytetään bioliuotusmenetelmää, jolla pystytään erottamaan pienetkin malmipitoisuudet. Viime vuonna toimintansa aloittanut kaivos työllistää tilanteen mukaan 400–500 henkeä, joista Talvivaaran Kaivososakeyhtiön palveluksessa on noin puolet.
Räjähtää – kun radioyhteys toimii
Forcit Oy:n räjäytyshenkilöstöllä on Talvivaaran kaivoksella käytössä kahdenlaisia radiopuhelinlaitteita: Icom-UHFradiopuhelimia ja Peltor-kypäräpuhelimia.
”Radiopuhelinyhteys on erityisen kriittinen räjäytystapahtumassa, sillä sen on toimittava ongelmitta koko ajan, kun varoituspilli soi. Näin räjäytys voidaan keskeyttää, jos alueella havaitaan jotain poikkeavaa.”
”Radiopuhelimia käytettään myös ennen räjäytystä, kun vartijat varmistavat, ettei alueella ole asiattomia ihmisiä”, selventää Kimmo Turunen.
Räjäytyksiä valmistelevat kaksi kemiittiautomiehistöä käyttävät puolestaan viestinnässä kypäräpuhelimia, jotta voivat työskennellä kädet vapaina.
”Kemiittiautojen kaksihenkinen miehistö pumppaa malmikentällä räjähdysainetta. Kypäräpuhelinjärjestelmän kautta ilmoitetaan muun muassa, kun reiässä on oikea määrä kemiittiä. Se on avolouhintaan kehitetty emulsioräjähdysaine”, paljastaa asiantuntija.
Kypäräpuhelinten käytössä pöly on ongelma, jonka kanssa on elettävä. Talviaika, jolloin akkujen virrankesto heikkenee pakkasessa, ei sen sijaan ole aiheutunut vaikeuksia.
”Akkuja ei tarvitse vaihtaa edes joka päivä, mikä on erinomaista. Myös akkujen varaustilan varoitus toimii hyvin. Pöly sen sijaan pääsee kulkeutumaan suojavaatetuksen sisälle, koska mikrofoni joudutaan viemään hupun välistä”, huomauttaa Turunen, joka sanoo heidän testanneen myös kurkkumikrofonia: ”Se ei toiminut meidän käytössä.” Jatkossa Forcitin radiopuhelimien käyttökohteita tultaneen myös laajentamaan, sillä uusiin puhelimiin voidaan ohjelmoida toimintoja. Puhelimella voi jatkossa ohjata esimerkiksi räjäytyksiä eli se toimii kauko-ohjaimena.



