Viestimaa-asiantuntija:

Tuotepäällikkö
Mika Rytinki puh. 010 270 1527

 

Yli 100-vuotias – ja teknologian edelläkävijä

Erikoistuminen ja toimintojen tehostaminen on johtanut siihen, että Stora Enson paperitehtaalla ei ole Oulun Oritkarissa ollenkaan omaa varastoa – paperituotteet siirtyvät suoraan tuotantolinjan päästä huolintayhtiö Herman Anderssonin trukkien, varastojen ja laivauksen kautta maailmalle.

”Meidän rooli on tosiaan kriittinen. Jos meidän tietojärjestelmä on seis, niin koko paperitehdas pysähtyy. Näin ei ole onneksi vielä tapahtunut”, vakuuttaa Herman Andersson Oy:n tietohallintopäällikkö Hannu Vanninen kopauttaen samalla puukalusteita kolme kertaa.

Onnen merkitys järjestelmien toimivuudessa on kuitenkin minimoitu valitsemalla sellaiset laitteet, ohjelmistot ja yhteistyökumppanit, jotka soveltuvat vaativiin olosuhteisiin. Toiminnan tekee kuitenkin haastavaksi se, että samalla  on pyrittävä hyödyntämään uusinta tekniikkaa, koska toiminnan tehostuminen tuo merkittäviä säästöjä – suuren laivan nopea lastaus ja purku ovat haastavia tehtäviä.

”Ahtaus- ja huolintaliikkeen toiminta perustuu reaaliaikaiseen varastojärjestelmään, jonka avulla me tiedämme koko ajan, missä kukin kontti, kuormalava tai yksittäinen kolli (palletti tai paperirulla) sijaitsee ja mihin se on menossa.”

”Tavaran liikuttelusta vastaavat trukinkuljettajat, jotka tekevät kaiken työn päätteiden ohjaamana. Päätteeltä hän näkee, missä tavara on satama-alueella ja mihin se seuraavaksi toimitetaan. Esimerkiksi laivaa lastattaessa kuljettaja tietää tarkalleen, mihin kukin SECU-boksi sijoitetaan laivan ruumassa”, kiteyttää Vanninen.

Liikuteltava tavara on merkitty yksilöllisin viivakoodein, joiden lukemiseen käytetään muun muassa nopeita lukuportteja, langattomia laserlukijoita ja trukkien viivakoodikameroita. RFID tunnistusta hyödynnetään SECU-boksien tunnistamisessa.

 

50 tukiasemalla kattava WLAN

Teknisesti Oulun satama on ollut aina eturintamassa. Sinne toteutettiin muun muassa yksi Suomen ensimmäisistä satama-alueen kattavista langattomista radioverkoista. Ensimmäisen sukupolven trukkipäätteet Oritkarissa otettiin käyttöön vuonna 1991. Nykyiset Viestimaan toimittamat ja ylläpitämät trukkipäätteet ovat Windows XP- ja Linuxpohjaisia. Lisäksi Viestimaa toimittaa Herman Anderssonin tarpeisiin muun muassa radio- ja matkapuhelimia.

”Toisen sukupolven verkossa tiedonsiirrosta vastaa lähes 50 tukiaseman WLAN-verkko, joka kattaa satama-alueen sisätiloineen. Tukiasemia on sijoitettu muun muassa valomastoihin ja kaikkiin varastoihin”, kartoittaa Vanninen WLAN-verkon laajuutta.

Seuraavaksi mukaan paikannus

Oulun satama on Pohjois-Suomen suurin suuryksikkösatama, jossa laiva lastataan nykyisin nopeimmillaan 4–5 tunnissa, kun käytetään paperirullien kuljettamiseen suunniteltuja Stora Enson omia SECU (Stora Enso Cargo Unit) -bokseja. Ne ovat Oulusta Göteborgiin kuljetettavia kontin kaltaisia suuryksiköitä, joissa voi kuljettaa lähes 80 tonnin kuorman. Tavallisen 12-metrisen kontin kapasiteetti on 24 tonnia. SECUjen siirtelyyn tarvitaan erikoisrakenteisia terminaalitraktoreita.

”Tulevaisuudessa kehitys menee varmasti eteenpäin niin, että kontteihin ja SECU-bokseihin tulee GPS-sirut, jotka välittävät niiden reaaliaikaisen sijainnin konttivarustamoiden järjestelmiin. Myös RFID-tunnistus tulee kasvamaan. Muuten en usko, että viiden vuoden sisällä tapahtuisi teknisesti mitään merkittävää”, arvioi Herman Anderssonin tietohallintopäällikkö Hannu Vanninen.

Vuonna 2008 Herman Andersson Oy:n käsittelemä tavaramäärä ylsi Oulun satamassa kaikkien aikojen ennätykseen eli reiluun 2,8 miljoonaan tonniin. Siitä paperin osuus oli lähes miljoona tonnia ja sellun lähes 600 000 tonnia. Ulkomaan liikenne oli konteiksi muutettuna yli 32 000 yksikköä. Metsäteollisuuden ohella tärkeimmät tavararyhmät koostuivat kemian ja kaivosteollisuuden tuotteista.

Vuonna 1902 perustettu Herman Andersson Oy on Pohjois-Suomen johtava ahtausta, huolintaa ja laivanselvitystä tarjoava yhtiö. Yhtiön palveluksessa on noin 130 henkilöä. Oulun Satama ja Herman Andersson ovat sitoutuneet yhdessä kehittämään Oulusta Pohjois-Suomen johtavaa metsäteollisuus- ja yksikköliikennesatamaa.